sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Viherpeukaloille kysymys!!
Kesän aikaansaannoksia..
Ensin vaaleanpunainen pitsireunainen laukku. Novitan Samoksesta, koukulla nro 4:
Sitten vielä kummitytölle pikainen pikkulaukku. Neiti (2v) näki mun virkkailevan noita laukkuja ja ilmoitti, että hänelle sitten vaaleanpunaista ja valkoista siihen laukkuun:-D Äitinsä koitti toppuutella, että ei tarvitse kaikkia neidin toiveita toteuttaa, mutta minä ihan onnessani aloin heti kokeilla millaisen sais langanjämistä aikaan ja tällainen tuli:
Kenties olis kaivannut vielä vuoren tuohon, kun on niin reikäinen, mutta jospa siinä kuljetetaan jotain sen kokoista, että eivät tipu matkalla.. Ja äitinsä osaa ompeluhommat hyvin, että lisännee vuoren, jos tarvii:-) (Terkkuja vaan, kun kotiudutte mökiltä!!)
Kaksi ylintä laukkua eivät ole vielä mihinkään päätyneet ja pitänee laittaa odottamaan jotain myyjäisiä, että saisivat uuden kodin. Meidän neideillä on jo niin kauheesti laukkuja aiemmilta neulonta- ja ompeluvillityksiltä, että en taida niiden naulaan noita ripustaa..
Haaste 66
Neule- ja virkkauspuolelle on kesällä kääntynyt innostukseni ja niitä yritän nyt saada päivitettyä tänne myös. Olen niin "tuulella käyvä" näissä innostuksissani, että villiinnyn mistä milloinkin. Kortteilu ei todellakaan jää unholaan vaan muutamia ostoksia olen tehnyt innostusta odotellessa:-)
Koitan myös saada kurkittua toisten blogeihin ahkerammin syksypuolella, kun en juuri koneella käy nyt kesällä. Mökillä ei yhteydet toimi ja kotonakin tulee puuhattua muuta, ku nettisurffausta. Saapa sitten talvella istuskella hyvällä omalla tunnolla koneen ääressä, kun kortteja näpertää, hihii!
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Haaste 65
Kortti onkin jo lähtenyt matkaan mukavalle ihmiselle ja tupsahtaa laatikosta toivottavasti maanantaina...
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Haaste 64
Ja blogiani seuraaville tiedoksi, ettei kortti-intoni ole minnekään kadonnut vaikka blogia en ehdi välillä paljonkaan päivittää:-) Neulonta, virkkaus yms. muutkin käsityöt on saaneet taas osan ajastani ja niitä pakerran myös ja laitan kuviakin jossain välissä.. Ihanaa heinäkuuta kaikille täällä piipahtaville!!
Uudempia kuvia hamstereista
Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla. Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nautti...
-
Oranssit pöllölapaset neuloin tärkeälle pienelle ihmiselle. Hän saanee ne lähipäivinä.. Ohje löytyy englanniksi the Fibre Companyn sivulta....
-
Tällaiset valmistui jokin aikaa sitten.. Ihanan rentouttavaa neuloa vapaata ajatuksenvirtaa =) Näimä kokoa 38-39. Lähtevät varmaan myynt...
-
Olen niin innoissani, kun kortteilu taas maistuu, että ajattelin teille ihanille kommentoiville blogiystäville järjestää arvonnan!! On niin ...