torstai 13. toukokuuta 2010

Iloinen perhetapahtuma:-)

Tätä on jo odoteltu lasten kanssa muuan päivä ja eilen illalla se vihdoin tapahtui: Minttu synnytti kaksi pienokaista:-) Ollaan ihan onnessaan koko perhe. Mä sain olla doulan roolissa, kun Minttu hoiteli synnytyksen hienosti. Kävi vaan ensin mulle naukumassa hieman hätääntyneellä äänellä, että jotain alkaa tapahtua.Käskin isännän ja lapset pois ja Minttu meni laatikkoon, jonka pehmustin hälle majaksi muuan päivä sitten. Ei mennyt kauan, kun pikkuiset käpälät alkoivat pilkistää esiin ja muutan työnnön jälkeen eka vaaleampi pikkuinen pullahti esiin:-) Hienosti Minttu puhdisti pienen ja hetken kuluttua syntyi istukka. Sen se toki pisteli suuhunsa, kuten kisut yleensä. Noin vartin päästä alkoi tulla seuraava pentu ja se tulikin sikiöpussissa, jonka emo sitten puhkaisi. Jonkin ajan kuluttua oli sitten toisen istukan vuoro.Vielä sitten odottelin, että mahtaako tulla lisää pentuja, mutta emo näytti jo aika rauhalliselta ja nautti olostaan siinä määrin, että päätin lähteä lepäämään minäkin. Kävin vielä myöhemmin katsomassa ja kaik oli yhtä hyvin. Toinen pennuista jää meille Mintun ja Tipsun kaveriksi ja saa nimen Miksu (huomatkaa kirjainleikki, että nimen alku on Minttu-äidiltä ja loppu Tipsu-isältä). Toista pentua puhetellaan toistaiseksi nimellä Tinttu (sama kirjainleikki toistuu tässä nimessä toisinpäin). Toivotaan, että pennt lähtee kasvamaan hyvin ja että toiselle kissulille lötyy sitten hyvä koti tuossa heinäkuun lopulla, kun nämä on luovutusikäisiä.

20 kommenttia:

Maaret kirjoitti...

Voi miten söpösiä kisuja:) Kiva, että synnytys sujui mutkitta ja emo voi hyvin, samoin pennut:)
Onnea koko perheelle!

Carola kirjoitti...

Voi ihanuus kuinka kauniita ja suloisia nuo ovat :)

annukka kirjoitti...

Voi kun on suloisia!! Ihanat =) Ja hauskat nimetkin olette keksineet!
Onnea Minttu-emolle, ja varahoitajille (epäilen, että teillä innokkaita silittäjiä riittää ;) )!

Pitsihame kirjoitti...

Voi hyvä tavaton :) Onnittelut!

Muistat varmaan pitkään tämän perhetapahtuman. Niin hellyttäviä olentoja ovat... vain kaksi! Helpompi oli kyllä emolle, joskus voi syntyä kuusikin!!!
Teidän elämä pyörii nyt "vauvojen" ympärillä! Muutaman viikon kuluttua on vilskettä ja vipinää :O

Marika kirjoitti...

Oi miten söpöjä!

Onnittelut!

Taru Jehkonen kirjoitti...

Ihania söpöjä... minäkin oli pikku tyttönä aina apurina, kun silloin Lilli-kissamme synytti poikasia. Ei suostunut synnyttämään, jos en ollut paikalla... siis tätä jouduin tekemään jo pienenä tyttönä! Hän oli kyllä niin iisi synnyttäjä, että ei meillä ollut mitään ongelmia koskaan!

Kissan pennut on kyllä niin ihkuja!!! Mä oon niin kissa ihminen ja hulluna kissoihin... mutta kun tuo mies.... :P

Pirpana kirjoitti...

Ihania karvapalloja!!! Voi kun itsekin saisi joskus todistaa tällaista tapahtumaa!!! Pelkään vain, etten kykenisi luopumaan yhdestäkään pienokaisesta ;)

maiju kirjoitti...

Voi kun söpöjä. Kissan ja koiran pennut on aina niin lutusia... Onnea perheenlisän johdosta ;)

Anonyymi kirjoitti...

täytyypä tuota Mummua onnitella kun sisälle ilmaantuu :) Onnea koko perheelle :) <3

Anonyymi kirjoitti...

t:Heta

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Voi kun ovat suloisia, varmaan mielenkiintoista toimia "doulana" kissalle :D Ihania koruja tuossa alempana!

Kisumumma kirjoitti...

Voi, paljon onnea, juuri muistelin meidän kahta synnytystä ja pentuja, niisä ei jäänyt kuin yksi eloon ja eli 8 kk:tta, niillä oli liian paljon kehityshäiriöitä. Juuri pari päivää sitten laitoin yhden "perhekuvan" blogiini, siinä on äiti ja isä ja kekellä pentu. :)

Hilkka kirjoitti...

Onnea vaan niin varaemoille kuin kissaäidillekin:)) Muuten kissanpennut menee kaupaks kuin kuumille kiville.....:)) Siskoni kissalla oli pari vuotta sitten 5 pentua ja kaikki meni hyvä etteivät tapelleet kuka saa:)

Ritva P kirjoitti...

Voi kun ihania pentuja. Nyt kun voisinkin ottaa toisen vasta palveluna mutta meillä on tuo Manukin jo liikaa. Täytys ehtiä jonakin päivänä ehtiä katsomaan :))

Arja kirjoitti...

Täällä pimujen kanssa huokaillaan ja ihastellaan. Me voitaisiin ottaa ottaa toinen mut kun kissa-linnut yhdistelmä ei kuulosta kovinkaan hyvälle.
Harmillista ja samoin harmillista on myös et olet ehtinyt myydä noi molemmat aivan superhienot rannekorut jo.Sniiff. Vain nopeat elävät. =)

PäiviR kirjoitti...

Onnittelut "vauvojen" johdosta! Ihania! Kiva määrä: kaksi pentua vain kerralla, hieman vähemmän vipinää ja paljon vähemmän huolta, että löytäisi kaikille kunnollisen kodin.
Ostajalle hyvä asia, kun Teillä talossa on lapsia, se pitää automaattisesti huolen, että kissa kiintyy ihmisiin ja siitä tulee seurakissa. :)

Paulette kirjoitti...

Maria,nää pennut ovat tosi ihania... Tekis mieli ottaa syliin:)

Sanna kirjoitti...

Voi, miten sulosia pikkuotuksia! :)

Viipula kirjoitti...

Voi kuika ihania!

kati kirjoitti...

Onnea perheenlisäyksestä! Aivan ihanilta palleroilta näyttää!! :D Hauskaa kesäkuuta sinnepäin :D

Uudempia kuvia hamstereista

 Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla.  Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nautti...