sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Viherpeukaloille kysymys!!

Sain synttärilahjaksi veljen perheeltä tällaisen ihanan orkidean ja haluaisin niin kovasti sen pysyvän hengissä, mutta olen tosi surkea kukkienhoitaja!! Eli kuivatan kaikki ostamani tai, jos saan lahjaksin niin rakastan ne hengiltä (eli kastelen niin, että mätänevät!) Edellämainitun kohtalon on saaneet lähes kaikki äitienpäiväkukatkin.. Kuinka siis onnistua tämän hankalan, mutta niin kauniin kukan kanssa?!?Kukassa on mukana lappu, jossa lukee Phalaenopsis. Jostain löysin vinkin, että uppokastella kerran viikossa ja muuten voi suihkutella ja toisaalla taas kerrotaan, että uppokastelu kerran kuussa on ok, eli miten kannattais hoitaa?! Kiitoshalit jo valmiiksi, jos joku ehtis kertoilla:-)

Kesän aikaansaannoksia..

On tullut kuvattua, muttei päiviteltyä niin tulkoon tässä sitten enemmän kerralla. Laukkuvillitys iski..

Ensin vaaleanpunainen pitsireunainen laukku. Novitan Samoksesta, koukulla nro 4:
Tästä kassista kaksi kuvaa, kun toinen puoli on hieman erilainen. Keltainen ja v.pun lanka loppuivat sen verran kesken. En ommellut tähän vuorta ainakaan toistaiseksi, mutta harkitsen sitä..

Sitten vielä kummitytölle pikainen pikkulaukku. Neiti (2v) näki mun virkkailevan noita laukkuja ja ilmoitti, että hänelle sitten vaaleanpunaista ja valkoista siihen laukkuun:-D Äitinsä koitti toppuutella, että ei tarvitse kaikkia neidin toiveita toteuttaa, mutta minä ihan onnessani aloin heti kokeilla millaisen sais langanjämistä aikaan ja tällainen tuli:

Kenties olis kaivannut vielä vuoren tuohon, kun on niin reikäinen, mutta jospa siinä kuljetetaan jotain sen kokoista, että eivät tipu matkalla.. Ja äitinsä osaa ompeluhommat hyvin, että lisännee vuoren, jos tarvii:-) (Terkkuja vaan, kun kotiudutte mökiltä!!)

Kaksi ylintä laukkua eivät ole vielä mihinkään päätyneet ja pitänee laittaa odottamaan jotain myyjäisiä, että saisivat uuden kodin. Meidän neideillä on jo niin kauheesti laukkuja aiemmilta neulonta- ja ompeluvillityksiltä, että en taida niiden naulaan noita ripustaa..

Haaste 66

Perjantain JCC:n luonnoksesta kiitos kuuluu tällä kertaa Pipertäjälle, siis kiitos! Oma luovuuteni on ihan telakalla, mutta toivottavasti palaa syksyä kohden.. Tällainen yksinkertaisuudessaan on korttini:

Neule- ja virkkauspuolelle on kesällä kääntynyt innostukseni ja niitä yritän nyt saada päivitettyä tänne myös. Olen niin "tuulella käyvä" näissä innostuksissani, että villiinnyn mistä milloinkin. Kortteilu ei todellakaan jää unholaan vaan muutamia ostoksia olen tehnyt innostusta odotellessa:-)

Koitan myös saada kurkittua toisten blogeihin ahkerammin syksypuolella, kun en juuri koneella käy nyt kesällä. Mökillä ei yhteydet toimi ja kotonakin tulee puuhattua muuta, ku nettisurffausta. Saapa sitten talvella istuskella hyvällä omalla tunnolla koneen ääressä, kun kortteja näpertää, hihii!

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Haaste 65

Kiitosta Elinarskulle tämän viikon upeasta JCC-luonnoksesta! Tykkäsin näpertää tuota korttia:-) Tällä viikolla on DT-tiimissämme tapahtunut vähän muutoksia, kun Paula on päättänyt luopua dt-pestistä ja samalla AN liittyy vahvistukseksi tiimiimme.
Kortti onkin jo lähtenyt matkaan mukavalle ihmiselle ja tupsahtaa laatikosta toivottavasti maanantaina...

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Haaste 64

Nyt olikin vuorossa Special Sponsorointi viikko:-) Haaste löytyy täältä ja viikon materiaalit DT:läisille lähetti Korttipuodin Tiina, kiitos paljon! Luonnoksen suunnittelusta kuuluu kiitos Serafiialle! Tässä ensimmäinen kortti materiaaleista ja tehty luonnoksen mukaan:Toiseenkin korttin leikkailin eläimiä hauskasta kimaltelevasta kartongista. Nämä kartongit löytyy tästä lehtiöstä.


Ja blogiani seuraaville tiedoksi, ettei kortti-intoni ole minnekään kadonnut vaikka blogia en ehdi välillä paljonkaan päivittää:-) Neulonta, virkkaus yms. muutkin käsityöt on saaneet taas osan ajastani ja niitä pakerran myös ja laitan kuviakin jossain välissä.. Ihanaa heinäkuuta kaikille täällä piipahtaville!!

Uudempia kuvia hamstereista

 Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla.  Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nautti...