lauantai 18. huhtikuuta 2009

Yhtä juhlaa:-)

Helmin 8-v synttärijuhlaa siis vietettiin eilen (toki jatketaan tänään ja vielä huomenna..). Eilen oli ns. kaverisynttärit ja kakuksi neiti tilasi Helinä-keijukakkua. No, marsipaanistahan tykkään väännellä ja kuvan reunat maalailin t.sinisellä pastamaisella elintarvikevärillä. Kukkasista ja lehdistä kiitos kuuluu Annukalle, joka näppärästi niitä muoteilla näpersi:-) Siniset kukat pääsevät kakkuun vasta huomenna, kun siihen en taida muuta kuvaa tehdä..

Eihän tuo mikään mestariteos ole, mutta tytöt hoksasivat ainakin mistä keijusta oli kyse ja se riittää! Olis pitänyt vielä vääntää nimi tai nro 8, mutta sitä en tullut ajatelleeksi ennenku laitoin koristetta ja silloin oli jo tyttöjä pöydänympärys täynnä kakkua odottamassa:-) Ehkäpä huomiseen kakkuun saan jotain sellaista sitten aikaiseksi!

Kakun tein kahdesta kääretorttupohjasta, jotka sitten leikkasin suikaleiksi, kostutin omppumehulla ja suikaleiden päälle mansikkahilloa. Sitten rullailin suikaleet niin että ensimmäisestä suikaleesta rulla, joka nostetaan pystyyn ja sen ympärille lähdetään kiertämään toisetkin suikaleet rullalle, kunnes on tarpeeksi iso kakku kasassa:-)

13 kommenttia:

Maaret kirjoitti...

Taideteos, jota toki olisin minäkin ollut valmis maistelemaan, nam ja lurps:)

Carola kirjoitti...

Ihanan näköinen kakku!

Unknown kirjoitti...

WOW!! Tosi hieno kakku!!!

Eleonora kirjoitti...

Kyllä se melkoinen taideteos on, ihana!
Ja kiva idea tuo kaukun kääriminen"!

Niinu kirjoitti...

Vitsi,hyvännäköinen!
Mulla ei ollut ihan niin onnistunut...mutta makuhan se on tärkein:)

Ritva P kirjoitti...

No lurpsikis ja Maiskis. Täytyykin lähteä katselemaan kaappia jos löytyisi jotain hyvää ;o)

Tiitsa kirjoitti...

Oletpa upean kakun tehnyt ja tuo rullaus on aivan huippu idea. Eipä olisi tullut mieleen. Onnea synttärisankarille.

Arja kirjoitti...

Pienet linnut laulelivat että hyvääkin oli ollut.
Milja tuossa just puheli miten ihana helmipöllö lintuna on ja lisäsi siihen että voihan se olla siksikin niin ihana kun Helmikin on niin, niin ihana. :)

Ritva kirjoitti...

Ai ei! Minusta ja muista tosi upea ja kaunis keijukaisfiilis koko kakussa noine sivukoristeineen...

Ja piti tulla sanomaan, edellisestä Jehkishaasteesta, (kun laitoit blogiini komm.) - että haaste oli haastava, mutta ajanpuutteen vuoksi en yrittänytkään, koska oli niin monimuotoinen, ja kun ei ole niitä pyöreitä muotoja muuta kuin itsessäni, eli leikkureita tms...niin jätin suosiolla, vaikka kaihersikin syömmessäin tekemättömyys! :) - eli haastetta saa olla, sehän se idis onkin, että ei vaan valkoista arkkia lätkäise! Jatka samaan malliin!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Tosi hieno kakku!! Aivan suloinen Helinä-keiju :)

myy ja vilijonkka kirjoitti...

vautsi kuin upea helinä keiju kakku!

annukka kirjoitti...

Ihana kakku tuli!
Varmasti maistui! Tuo oli muuten mulle uusi tapa rakentaa kakku- kiertämällä rullalle. Mä kun kuvittelin että ne on pakko latoa kerrokset päällekäin =)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihana kakku ja onnea synttärisankari-Helmille (näin myöhässä) ja kaikille terkkuja!!!
t. Sirpa

Uudempia kuvia hamstereista

 Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla.  Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nautti...